Reilu kaukolämpö -laatumerkki Kajaanin Lämpö Oy:lle
Energia-alan toimialajärjestö Energiateollisuus ry on myöntänyt
Kajaanin Lämpö Oy:lle Reilu kaukolämpö -laatumerkin. Laatumerkintä on
ollut käytössä vuoden 2006 marraskuusta lähtien.
Reilu kaukolämpö -laatumerkintä on suunniteltu kaukolämpöyritysten
toiminnan läpinäkyvyyden ja avoimuuden lisäämiseksi. Tärkeitä
painopistealueita ovat mm. hinnoittelun avoimuus ja vertailtavuus,
asiakasturvallisuus, avoin viestintä ja hyvä yhteistyö eri
asiakasryhmien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
Lähtökohtana on, että laatumerkin saanut yritys noudattaa toiminnassaan
Energiateollisuus ry:n teknisiä ja taloudellisia suosituksia kuten
kaukolämmön liittymis- ja myyntiehtoja. Lisäksi toiminnan laadun
ylläpito edellyttää aktiivista viestintää ja raportointia asiakkaille
sekä kaukolämmön hyvää toimitusvarmuutta. Reilu kaukolämpöyrityksen
laatukriteerien täyttymistä ja kaukolämpötoiminnan edelleen kehittämistä
seurataan vuosittain tehtävällä Energiateollisuus ry:n kyselyllä.
Reilu kaukolämpö -laatumerkin vaatimuksiin kuuluvat mm.
-
kaukolämpöyrityksen toiminta on
Energiateollisuus ry:n teknisen ja taloudellisen laadun mukaista
-
kaukolämmön liittymis- ja myyntiehdot ovat Energiateollisuus ry:n
suositusten mukaiset ja
kaikkien uusien liittyjien tiedossa
-
kaukolämpö ja siihen liittyvät lisäpalvelut on tuotteistettu
-
hinnoittelu on avointa, hinnat ovat julkisia ja
kaikkien asiakkaiden saatavilla
-
asiakkaille tiedotetaan oikea-aikaisesti mm.
hinnanmuutoksista ja lämmöntoimituksen keskeytyksistä
-
asiakkaat saavat kustannusennusteen
talousarvionsa pohjaksi ja kulutusraportin 1–2 kertaa vuodessa
-
asiakkaille ja muille sidosryhmille tiedotetaan
ajankohtaisista asioista
-
yritys on varautunut toimitushäiriöiden ja
muiden poikkeustilanteiden varalta.
|