|
Tuulivoimala Lumijoella
|
|
Omistaja
Lumituuli Oy Sijaitsee Lumijoen kunnassa
Pohjois-Pohjanmaalla lähellä Oulua Otettu käyttöön vuonna 1999
Nimellisteho 660 kW
Vuosituotanto keskimäärin 1,4 GWh |
Lumituuli Oy on Suomen ensimmäinen pääasiassa
yksityishenkilöiden omistama tuulivoimayhtiö, ja sillä on yli tuhat
osakasta. Yhtiön tavoitteena on tarjota kuluttajille
mahdollisuus ostaa tuulivoimalla tuotettua sähköä ja edistää näin
tuulivoiman hyödyntämistä Suomessa.
Lumituulen 660 kW:n tuulivoimala pystytettiin Lumijoen
kunnan edustalla Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle Routunkarin
matalikolle maaliskuussa 1999. Ekosähkö toimii Lumituulen yhteistyökumppanina
ja hoitaa voimalan tuottamaa tuulisähköä ostavien osakkaiden
sopimusasioinnin, asiakaspalvelun ja laskutuksen sekä myy osakkaille
uusiutuvilla energialähteillä tuotettua Ekosähköä siltä osin, kun
osakkuussähkö ei riitä kattamaan koko sähkönkulutusta. Lisäksi Ekosähkö
hoitaa tuulivoimalan tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisen ostamalla
osakkailta käyttämättä jäävän tuulisähkön.
Lumituuli on selvittänyt mahdollisuuksia tuulivoiman lisärakentamiseen ja
ryhtynyt keräämään omaa pääomaa tulevia investointeja varten. Keväällä
2008 järjestetty osakeanti (400 osaketta) ylimerkittiin, mikä kertoo
kuluttajien voimakkaasta kiinnostuksesta tuulivoimaa kohtaan.
Lumituuli on myynyt koko
sähköntuotantokapasiteettinsa, mutta yhtiö kehittää merituulipuistoa
Oulunsalon ja Hailuodon välisellä alueella.
|




|