|
Uutiset
5.1.2010
Sumituulen hanke myötätuulessa
Kemin Ajoksen sataman läheisyydessä sijaitsevalla Sumituuli Oy:n 2 MW:n
tuulivoimahankkeella on nyt hyvät edellytykset edetä tuotantokäyttöön.
Tuotannon aloitusta puoltavat sijainti hyvätuulisella rannalla, työ- ja
elinkeinoministeriön myöntämä investointituki, sopimus mielenkiintoisen
vaihteettoman tuulivoimalaitoksen toimittamisesta, uusi kotimainen
torniratkaisu sekä hiljattain ratkenneet sähköverkkoon liittämisen
kysymykset.
Hanke harppasi askeleen eteenpäin joulukuun lopussa, jolloin aloitettiin
rakennuspaikan puiden raivaus ja maanrakennustyöt alueelle johtavan tien
vahvistamiseksi. Maata siirrettiin noin 1000 neliömetriä.
Pääasiassa pienten yksityisten kuluttajien osakkuuksiin perustuvaa hanketta
on viety eteenpäin yksityisten henkilöiden kärsivällisyydellä.
Ladunaukaisijahankkeen etenemistä ovat värittäneet monet odottamattomat
viivästykset, mutta haaste toisensa jälkeen on onnistuttu ratkaisemaan.
Sumituuli Oy:llä on edelleen käynnissä osakeanti, jossa kuluttajat voivat
yhtiön osakkeita ostamalla osallistua tuulivoimalaitoksen rahoittamiseen ja
saada osakemäärän mukaisen oikeuden ostaa yhtiön tuottamaa tuulisähköä.
Rakennettavan tuulivoimalaitoksen kotimaisuusaste on korkea: generaattori ja
tuulivoimalaitoksen torni ovat suomalaista teknologiaa. Lisäksi torni
toteutetaan uudentyyppisenä materiaalitehokkaana ratkaisuna.
Yhteistyökumppani tuulisähkön toimittamisessa osakkaille on Ekosähkö Oy.
Lisätietoja Sumituuli Oy:n toiminnasta ja osakeannista
sumituuli.fi. |




|